sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Menovinkki lomalaisille

Eilen pistäydyimme pitkästä aikaa Kiutakönkäällä.


Matkaa mökiltä sinne tulee n. 35 km. Sinne kannattaa jokaisen lomalaisen mielestäni pistäytyä, on sitten ajankohtana talvi tai kesä.
Eilen ei ollut ruuhkaa luontopolulla ja kaunis Oulankajoki virtasi osittain sulana pitkin kävelyreitin reunaa.
Reppuun vain evästä ja kuumaa kaakaota, niin perillä on mukava hörppästä lämmikettä ja paistaa makkarat sille tarkoitetulla levähdyspaikalla.

Polku oli osittain jäinen, köydet auttoivat  mäkisissä paikoissa, kannattaa siis laittaa kenkiin liukuesteet, mikäli sattuu sellaiset omistamaan.



Pieni pakkanen meinasi vetää kameran linssin huuruun, mutta jotakin kiehtovaa se toi kuitenkin kuvaan lumisesta hongasta.


Kävelymatkaa parkkipaikalta koskelle on n. 1,5 km, joten tänne on hyvä pistäytyä myös pienten kulkijoiden kanssa, on sitten kyseessä lapset tai lemmikit.
Kikin täytyi tietenkin päästä näyttämään uutta talvitakkia, no näytti hyvin tarkenevan kun pakkasta oli 7 astetta.


Joki oli siis osittain auki, matkan varrella voi ihastella ja kuvata lumen ja jään erilaisia muotoja.



Ja perille päästyä olikin tällainen näky odottamassa kuvaajaa.
Kyllä meillä on sitten kaunista.


Muutaman kuukauden kuluttua vettä kanjonissa on niin paljon, ettei vasemmalla olevalle kalliolle ole turvallista mennä, silloin on tulva-aika ja vettä virtaa runsaasti.
Jääpatoja sekä veden ja kallion alareunaan muodostuneita jääpuikkoja näkee nyt runsaasti.



Vieraileppas siis täällä, mukavan matkan päässä, luonnon keskellä.


Sinne se laskee, Venäjälle matkaa vain muutama kilometri.



Terveisin

Anitta










perjantai 2. helmikuuta 2018

Tavoitteena vanhan hirsimökin päivitys kakkoskodiksi

Tavoitteet alkavat toteutua.
Vuosi sitten kävimme katsomassa Etuovessa myytävänä olevaa kohdetta.
Erilaisia kohteita olimme sitä ennen jo käyneetkin kurkkaamassa, mutta aina oli jokin kriteeri , joka jäi täyttymättä.
Olin ottanut tavoitteeksi löytää talviasuttavan mökin, hyvällä sijainnilla.
Tärkein pointti oli kuitenkin se, että sen saisi päivitettyä kakkoskodiksi, johon olisi helppo tulla ja jossa ei olisi odottamassa pihatyöt ym. mökeille usein ominaiset huoltotyöt.



Eihän se kuitenkaan käynyt ihan helposti.
Satoja tunteja suunnittelua, maalausta, puiden kaatoa, halkojen tekoa, lumitöitä jne. sisältyi tavoitteeseen pääsemiseen.
Ensi kesänä pitäisi vielä saada hankittua sopiva halkoliiteri tontille, rakentaa terassi etupihalle ja hankkia siihen sopiva istuinryhmä.
Eipä kuitenkaan hätää, ne ehtii hankkia, pääasia on, että sisällä tarkenee ja viihtyy.


Vaalea väri kiehtoo taas, huomaa, että ollaan menossa kevättä kohti, kun sisustukseen siirtyy pilkahdus vaaleansinistä ja petrolia, sekä turkoosia.




Päämakuuhuoneeseen täytyi myös hankkia Hobby Hallista saman sävyinen sänkypeitto.


Pieni huone muuttui myös tällaiseksi.
Päätin luopua kerrossängystä ja hankkia tilalle 140 cm sängyn. Kerrossängyissä on omat hyvät puolensa, mutta ratkaisuja on tehtävä.
Tila on kapea ja pieni, mutta siisti ja sainhan tilalle myös kaksi seinäkaappia.
Kaappitilaa kun ei ole koskaan liikaa.


Ompelutöitä on mukava tehdä aina välillä. Tori.fi. sivustolta löytyi taas minulle mieleinen kangaspala. Tyttöni väittää minun olevan sen sivuston pääkäyttäjä, paljon olen kyllä saanutkin sieltä ostettua tavaroita erilaisiin projekteihini. 


Aurinkoa ei täällä vielä useinkaan ole näkynyt. Tässä kuitenkin eräänä tammikuun päivänä hipoo jo latvapuita.



Lunta on runsaasti.


Lumi puissa ei kuulemma olekaan tykkylunta, vaan sään muutosten ansiosta lumi on jäänyt puihin.
Puiden alle ei kannata kuitenkaan mennä.
Kikin kanssa löysimme taas uuden luontopolun, tämä kuva sen varrelta.

Kaunis on myös Rukan rinteillä toistuva valospektaakkeli.
Kuvat nappasin mökin sisältä ja toisen pihalta, joten niiden
laatu on huono, mutta jää katsojan mielikuvituksen varaan kuvitella miltä värit näyttävät oikeasti varsinkin iltaisin.



Luonto sisustuksessa vaatii aina välillä jalkautumisen Sotkan myymälään Kuusamossa.
Tarjouksia on usein, joten kannattaa siis seurata myymälän verkkosivuja.


Nämä ihanuudet olivat tarjouksessa joulun alla ja tytölle täytyi käydä yksi kori hankkimassa.
Itse harkitsin yhtä niistä halkokoriksi, mutta hylkäsin ajatuksen siivousintoilijana.
Sen sijaan hankin nämä.


Kori haloille ja saman tyylinen matto.
Kevään tuloa odotellessa mietiskelin yrttihyllyn rakentamista keittiönikkunan eteen.
Olisi mukava napsia tuoreita yrttejä ruoanlaiton yhteydessä tai sisustaa viherkasveilla, se kun on taas muodissa.


Torista löytyi tällainen ratkaisu. Maalasin laudat keittiön pöydän sävyyn ja hankin kolme viherkasvia näin aluksi. Kukat viihtyvät hyvin ja luulisin niiden pärjäävän, vaikka aina ei mökillä itse oltaisikaan.

Niin se aika kuluu, helmikuussa ollaan. Kohta taas siirrytään pois lomalaisten saapuessa Rukalle.
Lomalaisille vinkiksi, että n. 1,5 km päästä löytyy pieni pulkkamäki, mikäli ei halua lähteä Rukankylän mäkiä katsastamaan.


Kynttilöitä tulee vielä poltettua iltaisin, väri niissäkin vain muuttui valkoiseksi.


Sininen hetki näyttäytyy vielä usein. Jäät järvessä kestävät varmasti ja kunhan aurinko alkaa kunnolla paistamaan on aika siirtyä kalastamaan. Siis pilkit esille.



Mukavaa perjantaita ja kiitos vierailusta.
Tavataan taas.

Terveisin
Anitta






















lauantai 23. joulukuuta 2017

Honkarukan joulu

Luminen, kaunis maisema ja rauha. Näillä sanoilla voisi kuvata tämän vuoden tunnelmia, päivää ennen pukin tuloa. Joulun punaisia yksityiskohtia siirtyi sisustukseen, Pentikin tulppaani nimisen kankaan muodossa.
Punainen ei ole ollut lempivärini ennen tätä joulua, mieli muuttuu ja avartuu siis.
Pieninä pisaroina se sopii mielestäni tähänkin tilaan ja on riittävä tunnelman luomiseksi.




Hieman eri tunnelma syntyy kun punainen tyyny otetaan pois, eli väreillä on merkitystä tunnelman luomisessa.

Olin haaveillut vanhan mäntyisen ruokapöydän maalaamisesta ja eihän siinä muu auttanut kuin aloittaa.

Tässä pöydän jalat on jo käsitelty valkoiseksi. Männyn värin halusin häivyttää pois, kun liika on liikaa.


Ja tässä yhden kerran maalattu pinta. Telattuna Kiva kalustelakalla. 
Käsittelin pinnan kahteen kertaan ja valmista tuli.


Sävyn valitsin keittiön kaapiston oviin sopivaksi.



Jotexin kaitaliinat saapuivat ja olen tyytyväinen niihin todella. 



Jouluvieraat saapuvat pian, siirrymme rantamaisemiin pikkuhiljaa.
Lunta on sielläkin, siis lumitöitä tiedossa.
On se ihanaa, että lumi on peittänyt puut ja rakennusten katot lumivaipallaan.


Kevättä kohti lähdettiin, eri tunnelmia ja värejä siis odotettavissa.
Oikein rauhallista ja ihanaa Joulua kaikille vierailijoille.

Terveisin
Anitta








keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivänä Rukalla

Joulukuulle käännyttiin vihdoinkin.
Jos saisin valita, niin hyppäisin tylsän marraskuun yli, malttamaton kun olen.
Tänään juhliessamme Suomi 100v juhlapäivää yritin valokuvin saada ihanan mökkimme pihapiirin tunnelman ikuistettua, mutta kun ei onnistu niin ei millään.
Mistähän löytyisi ihminen täältä Kuusamosta , joka opastaisi kädestä pitäen kamerani asetuksien käytön?
Oulussa viikonloppuna järjestetty kurssi ei avannut asiaa tarpeeksi.

Tässä kuvia kuitenkin otoksistani.
Toivottavasti ne tuovat mökkimme varaajille mukavia tunnelmia liittyen heidän lomiinsa.


Ulos laitoimme viihtyvyyttä lisäämään kaksi heinäseipäistä tehtyä telinettä lyhdyille.
Mökin sisältä löytyy kynttilöitä niille.


Takana näkyvien Rukan rinteiden valaistus näyttää mökin sisälle asti kauniilta.
Kovasti siellä on panostettu taas rinteiden lumetukseen.
Täällä Kuusamossakin luonnon lunta on mielestäni poikkeuksellisen vähän.
Tänään käydessäni mökin takana olevalla polulla Kikin kanssa, niin lumitilanne näytti tältä.


Hiihtoladut mökin lähellä eivät vielä ole valmiina lumen vähyyden vuoksi, mutta Rukan kylässä ovat.
Mökin etupihalle asensimme yhteen kuuseen valoketjun.
Sieltäkin löytyy seivästeline lyhdylle.


Onnistuimmeko tunnelman luomisessa?
Kommentteja saa antaa.

Sisällä mökissä on myös Joulutunnelmaa.


Parvelle menevät portaat koristeltiin valoilla ja kranssiinkin lisäsin valaistuksen.
Lisäksi hankimme sinne pari siroa pientä pöytää.
Tilan koko ei salli suurempia muutoksia, mutta matot sänkyjen alla helpottavat sänkyjen siirtelyä.


Kaiken kaikkiaan   olemme olleet tyytyväisiä mökkimme ensimmäisen vuoden käyttöasteeseen.
Viime keväänä hankkimamme mökki on käynyt suuren parannuksen lävitse, toivottavasti olen onnistunut suunnittelussa.
Mökki ei ole yleisessä vuokrauksessa eli varaukset voi tehdä Nettimökin kautta tai suoraan minulta , toivomme asiakkaiksi tunnelmaa ja kodinomaisia olosuhteita etsiviä perheitä.
Oletko sinä yksi heistä?
Muistathan, että Rukalle ovat löytäneet nyt myös matkailijat Kiinasta.
Varaa siis ajoissa.
Autamme paikallistuntemuksemme ansiosta kaikissa Kuusamoon liittyvissä asioissa.



Taas löytyi yksi minullekin uusi retkeilypaikka läheltä mökkiä. Tännekin voi lähteä lasten kanssa päiväretkelle.
Tästä tiehaarasta käännytään meille.


Kun taas päiväretkelle hiihtäen pääset Kemijärven tien  toisella puolella olevan pyörätien oikealle lähtevää haaraa seuraamalla.
Matkaa tästä hiihtolatujen alkupisteeseen n. 500m.
Sieltä löytyy tämä kyltti.


Matkan varrella oli puro vielä sulana.


Tervetuloa Rukalle.

Anitta ja Timo